Turpeen ioninvaihto-ominaisuuksia tutkittaessa kohdataan heti aluksi kaksi vaikeutta: 1) tutkimusmenetelmän valinta, 2) turpeen esikäsittely tutkimuksia varten.

Valitsimme tutkimusmenetelmiksi staattisen ravistelumenetelmän, jossa tunnettua määrää turvetta ravisteltiin metalliliuoksella kunnes oli saavutettu tasapainotila. Tämän jälkeen liuoksen metallipitoisuus määritettiin ja sen muutoksesta alkuperäisen liuospitoisuuden nähden voitiin laskea turpeeseen sitoutuneen metalli-ioninmäärän. Toiseksi menetelmäksi valitsimme dynaamisen menetelmän, jossa tunnetun turvemää-rän läpi valutetaan vakionopeudella vakio-pitoista metalli-ionin liuosta. Liuoksen konsentraation muutoksesta voidaan laskea turpeen sitoma metalli-ionien määrä. Kuten kuvasta 4 selviää, niin pylväskokeilla saadaan suuremmat ioninvaihtokapasiteetin arvot kuin ravistelukokeilla. Kokeisiin käytimme sellaisenaan jyrsinturvetta.

Eri ionien adsorptiojärjestys noudattaa Irwing-Williams'in siirtymäalkuainemetallien kompleksinmuodostusjärjestystä (Kuva 4 ja 5). Tämä on osoituksena, että lähinnä kemiallisten sidosten muodostus turpeen komponenttien ja metalli-ionien välillä hallitsee ionien adsorptiota, josta syystä ioninvaihtokapasiteetin arvo on myös voimakkaasti pHista riippuvainen (Kuva 6).

Ei ainoastaan turvetyyppi, vaan myös suon sijainti vaikuttaa turpeen ionien vaihto-ominaisuuksiin.

Kun verrataan eri tutkijoiden saamia tuloksia keskenään, niin on muistettava, että tutkimustulokset riippuvat suuresti käytetystä tutkimusmenetelmästä ja turpeen esikäsittelystä.