Ekosysteemipalvelut ja vapaaehtoisuus ovat nousseet Suomen luonnonsuojelupolitiikassa keskiöön EU:n ympäristöpolitiikan ja METSO-ohjelman myötä. Tutkimme tässä artikkelissa, (a) kuinka ekosysteemipalvelut ja (b) suojelukeinojen vapaaehtoisuuden näkökulma tulevat esille soiden suojelupolitiikan määrittelyyn liittyvissä keskusteluissa ja (c) minkälaisen kokonaisuuden ekosysteemipalvelukeskustelun ja vapaaehtoisuuden näkökulma muodostaa? Analysoimme kvalitatiivisesti kolmea aineistoa: valtioneuvoston periaatepäätöstä soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta, soidensuojelua koskevaa asiantuntijakeskustelua ajalta ennen soidensuojelun täydennysohjelman valmistelua sekä julkista, ohjelman valmistelun aikaista verkkokeskustelua otakantaa.fi -sivustolla. Sekä vapaaehtoisuus että ekosysteemipalvelut näkyivät soidensuojelun täydennysohjelmaan liittyvässä keskustelussa. Otakantaa.fi -sivustolla keskustelu oli henkilökohtaisempaa ja vastakkaisasettelevampaa kuin muissa aineistoissa. Ekosysteemipalveluista nousivat esiin etenkin tuotantopalvelut turve ja puu, jotka nähtiin molemmat sekä resursseina että haitan aiheuttajina. Myös henkilökohtaiset, virkistykseen liittyvät palvelut, joihin yhdistettiin myös marjat ja riista, herättivät paljon keskustelua. Abstraktimmat säätely- ja tukipalvelut jäivät aineistoissa sivuosaan. Vapaaehtoisuutta pidettiin toivottavana, mutta toisaalta vapaaehtoisuuden toimivuus suojelukeinona kyseenalaistettiin. Ekosysteemipalveluista puhuminen näyttäytyi kiinnostavasti tiukan suojelun puolustamisena vastakohtana vapaaehtoisuudelle. Soiden suojelun keinot pyrkivät yhdistämään vapaaehtoisuuden ja ekosysteemipalveluiden tuotannon, mutta keskusteluissa käsitteet eivät ole löytäneet toisiaan.